WE ARE WHAT WE REMEMBER

                                    and what we forget      22.-30.3.2025

 

Muotokuvia

 

Muuttaessamme uuteen kotiimme vuonna 2020, etsin paikkaa vanhalle kipsiveistokselle, joka esitti minua. Veistoksen minä oli 5-vuotias, äitini muotoilema vuonna 1978. Istahdin hetkeksi painava veistos sylissäni jakkaralle miettimään ikkunalautaa, jolle sen ehkä asettaisin. Pidin käsiäni kipsisen versioni pään ympärillä tukevasti, jottei se putoaisi sylistäni. Tunsin käsieni alla äitini muovailemat muodot; poskien, silmien, nenän, huulien kohoumat ja syvennykset. Hetkessä uppouduin ajatuksiini ja eläydyin äitini sormien liikkeisiin, kosketuksiin ja havaintopohjaisiin päätöksiin, joilla hän piirteitäni tapaili. Kuka olikaan tuo 5-vuotias minä, muistanko? Entä minkälainen olikaan tuo 5-vuotias tytär äitinsä tuntemana mielessään silloin?  Näin vuosikymmeniä myöhemmin pideltynä, kipsisen pään paino tuntui kuin elämän kokemusten paino olisi siihen siirtynyt, koottuna piiloon lapsen piirteisiin. Kipsinen pää on kova ja tiivis, mutta meillä elävillä päämme sisällä sijaitsee intiimin äärettömyyden tila, kuten ranskalainen filosofi Gaston Bachelard on kuvaillut ajatuksissaan olon, haaveilun eli rêverien tilaa. Jokaisen oma intiimin äärettömyyden tila on muistojen, kuvittelun ja ohi kiitävien ajatusten vapaa maailma.

 

Käsityksemme itsestämme ja toisistamme on alati päivittyvä. On lukemattomia uloskasvettuja versioita, jotka painuvat syvempiin muistikerroksiin uusien ajanmukaisempien versioiden tieltä. Meillä kaikilla on muistimme arkistoissa tuntemiemme tai kohtaamiemme henkilöiden lukemattomia ’muotokuvia’, jotka päivittyvät uusien kohtaamisten ja kokemusten myötä. Nämä sisäiset muotokuvat eivät rajoitu vain ulkoiseen mielikuvaan. Rakennamme arvioita henkilöiden luonteista sekä kuvittelemme seikkoja heidän mahdollisesta elämästään myös. Nämä sisäiset muotokuvat voivat olla hyvinkin kaukana kohteidensa todellisuudesta. Jokaisen heidän mielessään on myös erilainen versio meistä. Maapallollamme on 8,2 miljardia toisiaan muistelevaa, tulkitsevaa ja kuvittelevaa, ajattelevaa ihmismieltä. Kuinka monia versioita toisistamme kaikkiin näihin mieliin mahtuukaan?

 

Katsojan osuus, the beholder’s share

 

Taidehistorioitsijat Alois Riegl ja Ernst Gombrich toivat tunnetuksi käsitteen ‘katsojan osuus’ (‘beholder’s share’), kuvaten taideteoksen ja katsojan dynaamista vuorovaikutusta, jossa katsojan yksilöllinen sisäinen kokemusmaailma taiteen tulkinnassa on merkittävä osa taideteoksen kokonaisuutta. Neurotieteen ja muistitutkimuksen mukaan tämä prosessi ei rajoitu pelkästään taiteeseen; se heijastaa perustavanlaatuista tapaa, jolla havaitsemme ja tulkitsemme kaikkia todellisuuden osa-alueita.

 

Aistiemme välittämät tiedot aivoillemme ovat vain osia havainnon kohteesta, aivomme luovat tulkinnan kokonaisuudesta muistiimme tallentuneen kokemusmaailmamme mukaisesti. Neurotieteilijä Anil Seth kuvailee tätä aivojen toimintaa ennustekoneistoksi, aivojen jatkuviksi ’parhaiksi arvauksiksi'. Todellisuuden tulkinta on aktiivista toimintaa, ei passiivista todellisuuden vastaanottamista. Neurotieteilijä Charan Ranganath, kuvailee muistoja ikään kuin impressionistisiksi maalauksiksi. Jokainen luotu muisto on aivojen rakentama vaikutelma tapahtuneesta. Muisti on epäluotettava tietovarasto, mutta tarkoituksenmukaisen luova ja joustava tiedon käsittelemisen tapa selviytyäksemme alati muuntuvassa ympäristössä, sekä muuntuvassa itsessämme. Joka kerta muiston palautuessa mieleen, on se hieman erilainen. Uudet kokemukset ja omat vaihtelevat tunnetilamme muuntavat muistoon liittyvien yksityiskohtien ja tunteiden painopisteitä ja tunnelmia. Tunnetilat vaikuttavat niin muiston syntyyn, kuin sen uudelleen muistamiseen.

 

WE ARE WHAT WE REMEMBER – and what we forget-näyttelyn teoksissa luodaan erilaisia tilanteita, joissa voi pohtia moninaisia tapoja kuvitella toisen muistoja. Viva Granlundin mielen sisäistä kuvavirtaa piirrettyinä sadoille palasille. Simo Mantereen maalauksia, joissa suurin osa tapahtumista sijaitsee maalauksen ulkopuolella ja joista jäljelle jäävät tai kuvitellut jäljet toimivat arvoituksellisina merkkeinä. Terhi Vuoton alitajuiseen muistiin tallentuneiden kasvojen pohjalta luodun salaperäisen kuvitteellisen suvun, Ryynästen, muotokuvasarja. Marjo Levlinin kuvaamassa videoteoksessa kaksi taiteilijaa, performanssitaiteilija Inari Virmakoski ja säveltäjä-esiintyjä Mercedes Krapovickas tutustuvat toisiinsa ilmaisullisten eleiden dialogin välityksellä. Krapovickas on säveltänyt musiikin  videolle, joka on kuvattu aiemmin samassa paikassa kuin nyt nähtävä näyttely, Majakassa.