MERCEDES KRAPOVICKAS
Composer-Performer
Mercedes Krapovickas kerää talteen mielenkiintoisia ääniä kaikkialta, mistä niitä tulee vastaan. Liikenteen huminaa, kilinöitä, rapinoita, sähkön ääntä, kolinoita. Hänen ääniarkistonsa on laaja ja äänitteiden lisäksi suuri osa sijaitsee myös hänen muistissaan. Säveltäessään Krapovickas tarvitsee hiljaisuuden, jotta hän voi kuulla mielessään äänet ja niiden mahdollisuudet sävellyksessä. Monesti äänet saattavat näyttäytyä muotoina, väreinä tai tekstuureina. Matalia liikkumattomia ääniä, rytmikkäitä ääniä, aaltoilevia, kirkkaita, kankaisia tai valoisia ääniä. Äänet saavat tuntuman ja näkymän Krapovickaksen mielikuvissa. Hän yhdistelee mielellään ääniä, jotka muodostavat mielenkiintoisen kontrastin keskenään. Mercedes Krapovickaksen kiinnostus koneääniin ja elektronisiin ääniin sai alkunsa perheen pulttitehtaasta Argentiinassa. Koneiden moninaisten äänten pauhu kuulosti sinfonialta. Tehtaalla Krapovickas äänitti ensimmäiset äänensä ja ääniarkisto sai alkunsa.
Bandoneon, argentiinalaisen tangon harmonikan sukuinen soitin, on Krapovickaksen pääsoitin ja tuntuu yhtä läheiseltä hänelle kuin hänen oma äänensä. Toinen tärkeä soitin hänelle on piano. Bandoneonin kautta Krapovickas tutkii äänen, liikkeen ja ilmaisun mahdollisuuksia. Sen soittaminen vaatii koko kehon osallistumista. Kaikki pienetkin vartalon liikkeet muuntavat ilman kulkua soittimen läpi, siten vaikuttaen sointiin. Bandoneonin palkeiden ’hengitys’ on ilmaisullisesti kiinnostava elementti, kuin soittajan hallitsemat keuhkot. Laaja-alaistesti muuntuvien ääntensä lisäksi soitin on muuntuvainen myös soittimen fyysisten mittojen osalta: bandoneonin voi venyttää lähes metrin pituuteen. Sähköakustisuus tuo uusia mahdollisuuksia venyttää bandoenonin rajoja, vapauttaa uusia puolia, ilmaisullisesti, soinnillisesti, esiintymiseen sekä säveltämiseen
Mercedes Krapovickas on esiintynyt tangosolistina ympäri Eurooppaa ja Argentiinaa. Hän tekee yhteistyötä tanssin, teatterin ja nykysirkuksen parissa sekä esiintyjänä että säveltäjänä. Tällä hetkellä Krapovickas suorittaa tohtoriopintoja Sibelius-Akatemian Musiikkiteknologian osastolla.
Text by Iina Kuusimäki