IINA KUUSIMÄKI

Taiteilija-kuraattori

 

WE ARE WHAT WE REMEMBER – and what we forget-näyttely on osa Praxis-tutkintoni opinnäytetyötä. Aloitin opintoni jo vuonna 2012, mutta opintoni katkesivat neurologiseen sairauteen (ME/CFS), joka vei minulta pikkuhiljaa työkyvyn. Vihdoin uusien hoitokeinojen avulla vuosien sairastamisen jälkeen terveydellinen tilanteeni koheni riittävästi jatkamaan opintojani vuonna 2024, kymmenen vuoden tauon jälkeen.

 

Taustaltani olen kuvataiteilija. Oman taiteellisen työskentelyni ohessa olen aiemmin työskennellyt gallerioissa ja taidemuseossa. Työtehtävissäni nautin suuresti teosten äärellä vietetystä kiireettömästä ajasta. Työ, jonka ytimessä on taiteen hidas pohdiskelu lähellä teoksia, niiden tekijöitä sekä katsojia, on itselleni yhtä rakas rinnakkainen tie oman taiteellisen työskentelyni ohella. Sairaus vei työkykyni myös omaan taiteelliseen työskentelyyn, mutta viime vuoden aikana myös tämä osa itseä on palannut takaisin, hieman toisenlaisena, uudenlaisena.

 

Terhi Vuoton Ryynäset olivat ensimmäinen teossarja, jonka ympärille haaveilin opinnäytetyön jatkamisesta jo vuosia sitten. Ryynästen kautta mietiskelin sukupolvien ketjuja, sukulaisten arkkityyppejä ja kohtia, joista löydämme itsemme näistä ketjuista ja arkkityypeistä. Haaveilin tekeväni Ryynäsistä koko opinnäytetyöni. Muisti, muistaminen ja aika liittyi olennaisesti Ryynästen maailmaan – ajan saatossa näyttelyn idea muotoutui käsittelemään näitä teemoja laajemmin.

 

Tutkiessani muistin toimintaa tieteellisen tutkimuksen osalta, ymmärsin, miten erottamattomasti muisti on minämme rakentumisen lähde. Nuorena taideopiskelijana Lontoossa muistan katselleeni metron vilinässä liikkuvia lukemattomia ihmisiä ja kuvittelin heidän ääriviivojensa sisäpuolelle piiloutuvia sisäisiä maailmojaan. Nämä sisäisten maailmojen tilat saivat sanat luettuani samoihin aikoihin Gaston Bachelardin kirjaa Tilan poetiikka (La Poétique de l’espace): intiimi äärettömyys. Jokaisen ihmisen sisäisen intiimin äärettömyyden tila aineettomana mutta fyysisessä maailmassa varsin vaikutuksia aikaansaavana ilmiönä on kiehtonut minua aina. Ei ainoastaan ihmisten, vaan myös eläinten maailmassa.

 

Näyttelyn suunnittelussa seuraava taiteilija oli Inari Virmakoski. Hänen pitkä elämänsä ja sisäisten muistojen määrä antaa hänen läsnäololleen erityisen voiman. Tämä läsnäolon voima on erityisen hieno hänen performansseissaan. Ajatellessani Virmakoskea mieleeni vieraili toistuvasti Mercedes Krapovickas. Heissä on jonkinlaista samankaltaista lempeää voimaa ilmaisuissaan; halusin heidän tapaavan toisensa. Ehkä he voisivat kohdata myös ilmaisunsa kautta yhteistyössä? Krapovickaksen kokeellinen suhde musiikin esityskäytäntöihin yhdessä Virmakosken performanssitaiteen kanssa olisi kiehtova yhdistelmä. Kahden ihmisen intiimin äärettömän sisäisen tilan sanaton kohtaaminen, vuorovaikutus, ilmaisullisten eleiden kautta. Aluksi suunnitteilla oli yhteinen esiintyminen kertaluontoisena tapahtumana näyttelyssä, mutta itselleni muodostui tärkeäksi saada tästä kohtaamisesta pysyvä muisto. Sopivan kuvaajan löytäminen oli haastavaa, mutta myöhäisessä vaiheessa tähän löytyi juuri täydellinen henkilö, Virmakosken pitkäaikainen, läheinen ystävä Marjo Levlin, jonka kuvallinen kerronta on hienovaraisen kaunista.

Simo Mantereen ja Viva Granlundin teoksissa on läsnä intiimin äärettömyyden tila visuaalisessa muodossa toisistaan hyvin poikkeavilla tavoilla. Mantereen teoksissa on arvoituksellisuutta, jonka suunta on katsojan oman mielen sisäiseen kuvittelun tilaan, Granlundin teoksissa virtaavaa vuolautta, johon heittäytyä mukaan. Kun ajattelen näyttelyn kokonaisuutta, itseäni kuraattorina kiehtoi nämä toisistaan erilaiset suunnat, joihin heidän teoksensa vievät.

 

Tämän ensimmäisen yksin kuratoimani näyttelyn intensiivinen työstäminen on kirkastanut omaa punaista lankaani kuraattorina.  Taide kaikissa muodoissaan on hieno väline kertomaan ihmisenä olemisen kaikista todellisuuksista. Pyrkimykseni kuraattorina on olla lähellä ihmistä. Taiteen tekijöitä sekä kokijoita. Tuoda toisiaan inspiroivia ihmisiä yhteen, kuunnella, oppia, kulkea mukana, mahdollistaa tilanteita – jotta vuorovaikutus taiteen kautta olisi mahdollisimman elävä ja syvällinen kokemus näyttelyissä sekä niiden ulkopuolella.

 

 

 

Teksti: Iina Kuusimäki